Ylpeys

Raamatussa ei mitenkään kannusteta ylpeyteen.

Päinvastoin, ylpeys on syntiä:


Sananl. 21:4
Ylpeät silmät ja pöyhkeä sydän-jumalattomien lamppu-ovat syntiä.

Raamatussa kehotetaan moneen otteeseen olemaan ylpeilemättä.


1. Sam. 2:3
Älkää yhä ylpeitä puhuko, älköön suustanne lähtekö julkeita sanoja; sillä Herra on kaikkitietävä Jumala,
hänen edessänsä punnitaan teot.

Sananl. 8:13
Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan.

Sananl. 30:32
Jos ylpeilit-olipa se houkkamaisuutta tai harkittua-niin laske käsi suullesi.

Jer. 13:15
Kuulkaa, ottakaa korviinne, älkää ylpeilkö, sillä Herra on puhunut.

Paavalille annettiin pistin, ettei hän ylpistyisi.


2. Kor. 12:7
Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin,
saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

Mistä ylpeys tulee? Ylpeä luulee olevansa viisas, taitava, mahtava.

Hän luulee olevansa muita parempi, saavuttaneensa jotakin omilla taidoillaan, hän ei anna kunniaa Jumalalle vaan ottaa sen itselleen ja ylpistyy.


Jes. 10:13
Sillä hän sanoo: ”Oman käteni voimalla minä sen tein ja viisaudellani, sillä minä olen ymmärtäväinen.
Minä siirsin kansojen rajat ja ryöstin heidän aarteensa ja puskin kumoon kuin härkä valtaistuimella-istujat.

Ps. 10:2
Jumalattomien ylpeyden tähden kurja kärsii, takertuu heidän punomiinsa juoniin.

Sananl. 13:10
Ylpeys tuottaa pelkkää toraa, mutta jotka ottavat neuvon varteen, niillä on viisaus.

Samoin kävi Saatanalle, joka ylpistyi kauneudestaan ja viisaudestaan ja joutui karkotetuksi taivaasta.


Hes. 28:17
Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi.
Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen.

Ylpeä kerskaa aikaansaannoksistaan niin kuin ne olisivat hänen omaa ansiotaan.


Jaak. 4:16
Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha.

Ylpeät ajatukset lähtevät ihmisen sydämestä ja saastuttavat ihmisen.


Mark. 7:20-22

Ja hän sanoi: ”Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.

Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,

aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys , mielettömyys.

Ylpeä korottaa itsensä Jumalan asemaan ja luulee olevansa voittamaton.


Ob. 1:3
Sinun sydämesi ylpeys on pettänyt sinut, joka asut kallionrotkoissa, istut korkealla ja sanot
sydämessäsi: ”Kuka voi syöstä minut maahan?”

Job 40:8-9

(40:3) Sinäkö teet tyhjäksi minun oikeuteni, tuomitset minut syylliseksi, ollaksesi itse oikeassa?

(40:4) Tahi onko sinun käsivartesi niinkuin Jumalan, ja voitko korottaa äänesi jylinän niinkuin hän?

Ylpeä luulee olevansa omavoimainen, ettei hän tarvitse Jumalaa mihinkään.


Hoos. 13:6
Sen mukaan kuin heidän laitumensa olivat, he kylläisiksi tulivat. He tulivat kylläisiksi,
ja heidän sydämensä tuli ylpeäksi; sentähden he unhottivat minut.

Ps. 140:8
(140:9) Herra, älä salli, mitä jumalattomat haluavat, älä anna heidän aikeittensa onnistua;
muutoin he ylvästelevät. Sela.

1. Tim. 6:17
Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi
toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme,

1. Kor. 4:7
Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut?
Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?

Ylpeä pilkkaa Jumalaa.


Ps. 73:6, 8, 9, 11

Sentähden on ylpeys heillä kaulakoristeena, väkivalta on puku, joka heidät verhoaa.

He pilkkaavat ja puhuvat väkivallan puheita pahuudessansa, he puhuvat kuin korkeuksista.

Heidän suunsa tavoittelee taivasta, ja heidän kielensä kulkee pitkin maata.

Ja he sanovat: ”Kuinka Jumala sen tietäisi, onko tietoa Korkeimmalla?”

Myös homot mainitaan Raamatussa ylpeiksi.


Room. 1:28-30

Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;

ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,

Istuuko ylpeä ensimmäisessä rivissä tai parhailla paikoilla?


Matt. 23:5
Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät
raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi

Lopun aikoina ylpeys lisääntyy.


2. Tim. 3:1-2

Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.

Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia,
vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,

Mitä ylpeydestä seuraa?


Job 40:11
(40:6) Anna vihasi kiivastuksen purkautua, ja masenna katseellasi kaikki ylpeät.

Jer. 50:31-32
Katso, minä käyn sinun kimppuusi, sinä ylpeä, sanoo Herra, Herra Sebaot, sillä sinun päiväsi on tullut,
sinun rangaistuksesi aika.

Ylpeä kompastuu ja kaatuu, eikä ole hänen nostajaansa. Ja minä sytytän hänen kaupunkinsa tuleen,
ja se kuluttaa ne ja kaiken, mitä hänen ympärillänsä on.


Hes. 16:49
Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja
hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.

Ps. 18:27
(18:28) Sillä sinä pelastat nöyrän kansan, mutta ylpeät silmät sinä painat alas.

Sananl. 15:25
Ylpeitten huoneen Herra hajottaa, mutta lesken rajan hän vahvistaa.

Sananl. 16:5, 18

Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus: totisesti, ei sellainen jää rankaisematta.

Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä.

Nebukadnessar ylpistyi ja koki tuhon:


Dan. 5:20
Mutta kun hänen sydämensä paisui ja hänen henkensä kävi korskeaksi ja ylpeäksi, syöstiin hänet
kuninkaalliselta valtaistuimeltansa, ja hänen kunniansa otettiin häneltä pois.

Jumala kosti ylpeälle Mooabille ja ammonilaisille.


Sef. 2:9-10
Sentähden, niin totta kuin minä elän, sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, on Mooab tuleva Sodoman
kaltaiseksi ja ammonilaiset Gomorran kaltaisiksi, nokkospehkojen maaksi, suolakuopaksi, autioksi
iankaikkisesti. Jääneet minun kansastani ryöstävät heitä, ja minun kansakuntani jäännökset ottavat
heidät perintöosaksensa.

Tämä tulee heille heidän ylpeydestään, siitä, että ovat herjanneet, ovat ylvästelleet Herran Sebaotin kansaa
vastaan.

Myös egyptiläiset ylpeilivät eivätkä nöyrtyneet Jumalan vitsauksien edessä.


2. Moos. 18:8, 10-11
Ja Mooses kertoi apellensa kaikki, mitä Herra oli tehnyt faraolle ja egyptiläisille
Israelin tähden, ja kaikki ne vaikeudet, jotka heitä olivat kohdanneet matkalla, ja kuinka
Herra oli pelastanut heidät.

Ja Jetro sanoi: ”Kiitetty olkoon Herra, joka on pelastanut teidät egyptiläisten ja faraon
kädestä, Herra, joka on pelastanut kansansa egyptiläisten vallasta.

Nyt minä tiedän, että Herra on suurempi kaikkia jumalia; sillä sentähden, että
egyptiläiset ylpeilivät, on heidän näin käynyt.”

Viimeisellä tuomiolla ylpeä lannistuu.


Jes. 5:15
Silloin ihminen masentuu ja mies painuu maahan, maahan painuvat ylpeitten silmät;

Ylpeyden vastakohta on nöyryys.

Ylpeä ei halua nöyrtyä Jumalan edessä eikä tunnustaa tarvitsevansa armoa
ja anteeksiantoa.

Jos olet ylpeä, pyydä Herraa murtamaan ylpeytesi, jotta nöyrtyisit.


3. Moos. 26:19
Ja minä murran teidän ylpeän uhmanne; minä teen teidän taivaanne raudankovaksi ja maanne vasken
kaltaiseksi.

Jaak. 4:6, 10
Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille
hän antaa armon”.

Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.


1. Piet. 5:5-6
Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen,
sillä ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”.

Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,

Hiskia ylpistyi koettuaan Jumalan tekemän ihmeen. Hän kuitenkin nöyrtyi, jolloin Herran viha kohtasi Juudaa vasta Hiskian kuoleman jälkeen.


2. Aik. 32:24-26
Niihin aikoihin Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan. Niin hän rukoili Herraa, ja hän
vastasi hänelle ja antoi hänelle tapahtua ihmeen.

Mutta Hiskia ei palkinnut hyvää hyvällä, vaan hänen sydämensä ylpistyi; sentähden hänen ja
Juudan ja Jerusalemin osaksi tuli viha.

Mutta kun Hiskia nöyrtyi sydämensä ylpeydestä, hän ja Jerusalemin asukkaat, ei Herran viha
kohdannut heitä Hiskian päivinä.

Jeesus on esikuva.


Matt. 11:29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä;
niin te löydätte levon sielullenne.

Etusivulle

Siirry sivun alkuun