Roomalaiskatolinen kirkko ei seuraa Raamatun opetusta

Kaikkein tärkein kohta on, miten ihminen pelastuu. Ihminen pelastuu yksin uskosta, uskomalla Jeesuksen kuolleen syntiemme sovitukseksi, yksin armosta, ei tekojen kautta.


Gal. 5:4
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.

Gal. 2:21
En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.

Room. 11:6
Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.

Ef. 2:8
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-

2. Tim. 1:9
hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan,
vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,

Pystyvätkö neitsyt Maria, marttyyrit, pyhimykset tai pyhäinjäännökset pelastamaan yhtäkään ihmistä?

Eivät pysty, ainoastaan Jeesus pystyy. Miksi siis palvot ja rukoilet Mariaa, pyhimyksiä tai patsaita?


Ap. t. 4:12

Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa
; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.”

Kuolleiden henkien rukoileminen on väärin.


3. Moos. 19:31
Älkää kääntykö vainaja-ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

5. Moos. 18:10-11

Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,

joka lukee loitsuja, kysyy vainaja-tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.


Jes. 8:19
Ja kun he sanovat teille: ”Kysykää vainaja-ja tietäjähengiltä, jotka supisevat ja mumisevat”, niin eikö kansa kysyisi Jumalaltansa? Kuolleiltako elävien puolesta?

1. Aik. 10:13
Niin kuoli Saul, koska hän oli ollut uskoton Herraa kohtaan eikä ollut ottanut vaaria Herran sanasta, ja myös sentähden, että hän oli kysynyt vainajahengeltä neuvoa,

Miksi pitäisi rukoilla kuolleita ihmisiä rukoilemaan puolestamme? Jeesus on ainoa portti Jumalan luokse.


Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Jeesus rukoilee puolestamme, eivät kuolleet.


Room. 8:34
Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

Hepr. 7:25
jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.

Ylistä Herraa,

älä ihmistä,

älä paavia,

älä pyhimystä,

älä patsasta.


5. Moos. 10:21
Hän on sinun ylistyksesi, ja hän on sinun Jumalasi, joka on tehnyt sinulle ne suuret ja peljättävät teot, jotka sinun silmäsi ovat nähneet.

Ps. 96:4
Sillä Herra on suuri ja sangen ylistettävä, hän on peljättävä yli kaikkien jumalain.

Ketä ylistät? Myös Maria ylisti Herraa.


Luuk. 1:46
Ja Maria sanoi: ”Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,

Palvotko pyhimyksiä? Patsaiden palvominen on väärin.


2. Moos. 20:3-4

Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.


5. Moos. 16:22
Älä myöskään pystytä itsellesi patsasta, sillä niitä Herra, sinun Jumalasi, vihaa.”

2. Moos. 20:23
Älkää tehkö jumalia minun rinnalleni; hopeaisia tai kultaisia jumalia älkää tehkö itsellenne.

5. Moos. 27:15
’Kirottu olkoon se, joka tekee jumalankuvan, veistetyn tai valetun, taitajan käden tekemän, kauhistukseksi Herralle, ja joka salaa sen pystyttää’. Ja kaikki kansa vastatkoon ja sanokoon: ’Amen’.

2. Kun. 17:35
Herra teki liiton näiden kanssa ja käski heitä sanoen: ”Älkää peljätkö muita jumalia, älkää kumartako ja palvelko niitä älkääkä uhratko niille,

Eroaako vasikankuva neitsyn Marian tai jonkun pyhimyksen patsaasta?


5. Moos. 9:16
Ja niin minä näin, että te olitte rikkoneet Herraa, teidän Jumalaanne, vastaan: olitte tehneet itsellenne valetun vasikankuvan, pian poikenneet siltä tieltä, jota Herra oli käskenyt teidän vaeltaa.

Hab. 2:18-19

Mitä hyötyä on veistetystä kuvasta, että sen valmistaja veistää sen, ja valetusta kuvasta ja valheen opettajasta, että sen valmistaja siihen luottaa ja tekee mykkiä epäjumalia?

Voi sitä, joka sanoo puulle: ’Heräjä!’ ja mykälle kivelle: ’Nouse!’ Sekö voisi opettaa? Katso, se on silattu kullalla ja hopealla, ja henkeä siinä ei ole, ei ensinkään.

Jeesuksen äiti Maria ei ollut synnitön eikä Jumalan kaltainen. Maria oli syntinen ihminen.


Room. 3:23
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

Ainoa synnitön on Jeesus.


1. Joh. 3:5
Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.

Maria ei ole välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä, ainoa välimies on Jeesus.


1. Tim. 2:5
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

Raamatussa ei ole perustetta paaviudelle. Paavi on vain ihminen, tavallinen syntinen kuolevainen, joka voi erehtyä ja tehdä väärin.

Paavi ei ole Kristuksen eikä Pietarin sijainen maan päällä.


Room. 1:25
nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

Ketään ei saisi kutsua isäksi, ei paaviakaan.


Matt. 23:9
Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.

Jeesus lähetti Häneen uskoville Pyhän Hengen.


Joh. 14:26
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

Joh. 16:7, 13

Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.

Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

Papin ei tulisi olla naimaton, vaan yhden vaimon mies.


1. Tim. 3:2-4

Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,

ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,

vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;


1. Tim. 3:12
Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.

1. Tim. 4:1-3

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.

Eeva tehtiin Aatamin kylkiluusta Aatamille avuksi. Jumala ei tarkoittanut Aatamia yksineläjäksi.


1. Moos. 2:18
Ja Herra Jumala sanoi: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva”.

Raamatussa ei ole perustetta pappien naimattomuudelle. Päinvastoin Paavali tuntee ihmisluonnon, minkä myös pedofiiliskandaalit todistavat, että papilla on parempi olla vaimo.


1. Kor. 7:1-2

Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä;

mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.

Apostoli Pietarilla oli anoppi, joten ilmeisesti hänellä oli vaimokin.


Matt. 8:14
Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, näki hän hänen anoppinsa makaavan sairaana kuumeessa.

Ketään ei pitäisi kirota, vaan pikemminkin rukoilla vihollisen puolesta.


Matt. 5:44
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,

Jeesus antoi itsensä uhriksi syntiemme sovitukseksi. Jeesuksen kuolema sovitti kaikki rikoksemme.
Syntiemme edestä ei enää tarvita uhria, Jeesus oli kertakaikkinen ainutkertainen uhri ja se riittää.


Hepr. 9:25-26

Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,

sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.


Hepr. 10:10-14

Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;

mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.


Hepr. 10:18
Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

Jeesus asetti ehtoollisen ja sanoi, että ehtoollista vietetään Hänen muistokseen.

Ehtoollisella ei enää uhrata Jeesusta.

Jeesus istuu Jumalan oikealla puolella, Hänen ei enää tarvitse uhrata itseään.

Ehtoollisessa ehtoollisleipä ja viini eivät siten muutu Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi.
Jeesus mursi leivän eli mursi leivästä paloja ja antoi opetuslapsilleen.
Täten ei ole missään sanottu, että ehtoollisleivän olisi välttämättä oltava pyöreä.


Luuk. 22:17-20

Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne.

Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee.”

Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan.
Tehkää se minun muistokseni
.”

Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

Lue linkki, etenkin 4. todistus:


7 kolumbialaista nuorta taivaassa ja helvetissä


Dave Hunt: Evankeliumin kavaltaminen

 

Siirry sivun alkuun