Tärkein kysymys pelastumisen kannalta on, kuka on Jeesus.
Jehovan todistajat kysyvät ihan oikein, että mitä Raamattu TODELLA opettaa.
He perustelevat oppiaan Raamatulla, mutta tulkitsevat itse sitä virheellisesti.
Alla on muutama keskeinen kohta todistajien opissa, jotka todistavat heidän uskonsa harhaopiksi.
SISÄLLYS
- Onko Jeesus ylienkeli Mikael?
- Onko Jeesus Jumalaa alempi?
- Onko Jeesus jumala?
- Raamatun auktoriteetti
- Mistä tulee pelastus?
- Miten pääsee taivaaseen?
- Nousiko Jeesus kuolleista vain henkiolentona vai ruumiillisesti?
- Olemmeko Jumalan orjia?
- Kuoliko Jeesus ristillä?
- Jehovan todistajien suhtautuminen kristittyihin
Jehovan todistajat ovat muuttaneet Raamatun jakeita sopimaan paremmin omaan oppiinsa. Heidän Raamattunsa ”Uuden maailman käännös” (UM) on pikemminkin väännös, koska sen kääntäjät eivät olleet alkukielien asiantuntijoita.
Onko Jeesus ylienkeli Mikael?
Jehovan todistajien väite:
JW: Raamattu osoittaa, että Mikael on nimi, jota Jeesuksesta Kristuksesta käytettiin ennen ja jälkeen hänen maanpäällisen elämänsä.
Jehovan todistajat väittävät Raamatun opettavan näin, mutta Raamatusta ei löydy tukea tälle väitteelle.
Missään kohtaa ei mainita Jeesuksen olevan ylienkeli Mikael.
Raamattu ei myöskään väitä Jeesuksen olevan enkeli.
Jeesus on enkeleitä ylempänä (Hepr. 1:4-6, 13).
Enkelit ovat palvelevia henkiä (Hepr. 1:14).
Hepr. 1:4-14 | 4 tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. 5 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”; ja taas: ”Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani”? 6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: ”Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit”. 7 Ja enkeleistä hän sanoo: ”Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi”; 8 mutta Pojasta: ”Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. 9 Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi.” 10 Ja: ”Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; 11 ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, 12 ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu”. 13 Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: ”Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi”? 14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä? |
Jehovan todistajat ovat muuttaneet jakeen Hepr. 1:5 muotoon:
UM: Kenelle enkeleistä hän on esimerkiksi koskaan sanonut: ”Sinä olet minun poikani; minusta, minusta on tänään tullut sinun isäsi”? Ja taas: ”Minä itse tulen hänen isäkseen, ja hän puolestaan tulee minun pojakseni”? |
ettei jakeessa vain mainittaisi, että Jeesus on syntynyt, ei luotu.
Samoin on jakeessa Hepr. 5:5:
Hepr. 5:5 | Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”; |
ja Ap.t. 13:33:
Ap.t. 13:33 | niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: ’Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt’. |
UM: että Jumala on täyttänyt sen kokonaan meille, heidän lapsilleen, herättämällä Jeesuksen, kuten myös toiseen psalmiin on kirjoitettu: ’Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minusta on tullut sinun Isäsi. |
Ap.t. 13:33 englanniksi ja kreikaksi
Englannin termi
on perusmuodossa
beget eli suomeksi aiheuttaa, synnyttää.
Kreikaksi termi on
gegennẽka.
Mikael on ylienkeli, mutta ei Jeesus.
Jeesus ei ole enkeli, ei ylienkeli eikä Mikael.
Missään kohtaa Raamatussa, missä puhutaan Mikaelista, ei sanota hänen olevan Jeesus.
Se on Jehovan todistajien suuri harhaoppi.
Juud. 1:9 | Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: ”Rangaiskoon sinua Herra!” |
Jeesus on Herra, joka tulee taivaasta alas.
1. Tess. 4:16 | Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; |
Jeesuksen tullessa enkeli puhaltaa pasuunaan ja kuuluu ylienkelin ääni.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että Jeesus olisi ylienkeli.
Ilm. 11:15 | Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: ”Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti”. |
Ilm. 12:7-8 | Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. |
Jeesus johtaa taivaan sotajoukkoja eli enkeleitä.
Ilm. 19:14-16 | 14 Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. 15 Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan. 16 Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: ”Kuningasten Kuningas ja herrain Herra”. |
Matt. 13:41-42 | Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. |
Matt. 16:27 | Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. |
Kaikki enkelit ovat Jeesuksen vallan alla, myös ylienkeli Miikael.
1. Piet. 3:22 | hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. |
Onko Jeesus Jumalaa alempi?
Onko Jeesus jumala?
Jehovan todistajat väittävät Jeesuksen olevan Jumalaa alempi, ei jumala.
JW: Onko Jeesus Kaikkivaltias Jumala?
Jumala = ”Minä olen” = ego eimi (kreikaksi)
Joh. 10:30-33, 36 | 30 Minä ja Isä olemme yhtä. 31 Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. 32 Jeesus vastasi heille: ”Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?” 33 Juutalaiset vastasivat hänelle: ”Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi”. 36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: ’Sinä pilkkaat Jumalaa’, sentähden että minä sanoin: ’Minä olen Jumalan Poika’? |
Jumala kutsui Itseään termillä ”Minä olen”. Kun Jeesus käytti tuota termiä, israelilaiset ajattelivat Hänen pilkkaavan Jumalaa.
2. Moos. 3:13-14 | Mooses sanoi Jumalalle: ”Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: ’Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne’, ja kun he kysyvät minulta: ’Mikä hänen nimensä on?’ niin mitä minä heille vastaan?” Jumala vastasi Moosekselle: ”Minä olen se, joka minä olen”. Ja hän sanoi vielä: ”Sano israelilaisille näin: ’Minä olen’ lähetti minut teidän luoksenne”. |
Todistajat torjuvat Jeesuksen jumaluuden. Väitteensä tueksi he ovat Uuden maailman käännökseen
muuttaneet allaolevat Raamatun kohdat, joissa molemmissa käytettiin samaa kreikankielistä
termiä Ego eimi eli ”Minä olen”.
Joh. 8:24 kreikaksi ja englanniksi
Joh. 8:28 kreikaksi ja englanniksi
Joh. 8:58 kreikaksi ja englanniksi
Joh. 8:24, 28, 42, 53-54, 58-59 | 24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.” 28 Niin Jeesus sanoi heille: ”Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut. 42 Jeesus sanoi heille: ”Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt. 53 Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet; keneksi sinä itsesi teet?” 54 Jeesus vastasi: ”Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: ’Hän on meidän Jumalamme’, 58 Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut”. 59 Silloin he poimivat kiviä heittääksensä häntä niillä; mutta Jeesus lymysi ja lähti pyhäköstä. |
Juutalaiset keräsivät kiviä kivittääkseen Jeesuksen, koska Jeesus käytti termiä ”Minä olen”, jota käytetään Jumalasta. Heidän mielestään Hän pilkkasi Jumalaa tehden itsensä Jumalaksi.
Jeesuksen jumaluus
Jos Jehovan todistajat uskoisivat Raamattuun ylimpänä ohjenuoranaan, miksi he jättävät huomiotta kohtia kuten 1. Joh. 5:20?
1. Joh. 5:20 | Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. |
Kenestäköhän Tuomas puhuu allaolevassa jakeessa Joh. 20:28?
Joh. 20:28-29 | Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!” |
Jakeessa Ps. 102:25 puhutaan Jumalasta:
Ps. 102:25 | Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi. |
Vertaa ylläolevaa jaetta jakeeseen Hepr. 1:10, jossa Jumala sanoo Pojasta:
Hepr. 1:10 | Ja: ”Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; |
Joh. 17:21-23 | että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä- minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. |
UM yrittää vesittää myös ylläolevat jakeet:
UM: Joh. 17:21 jotta he olisivat kaikki yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minun yhteydessäni ja minä sinun yhteydessäsi, että hekin olisivat meidän yhteydessämme, jotta maailma uskoisi, että sinä olet lähettänyt minut. |
Allaolevat jakeet todistavat myös Jeesuksen jumaluuden.
Joh. 1:1-3 | Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. |
Vertaa jaetta Joh. 1:1 Jehovan todistajien käännökseen:
UM: Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala. |
Jakeen Joh. 1:1 Jumala todistajat kirjoittavat pienellä j:llä todistaakseen harhaoppinsa, mutta sille ei ole perusteita, koska silloin myös jakeessa Joh. 1:12 Jumala pitäisi kirjoittaa pienellä j:llä.
Sekä jakeissa
Joh. 1:1
ja
Joh. 1:12
käytetään Jumalasta kreikaksi samaa sanaa Theou.
Joh. 1:12 | Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, |
UM: Mutta kaikille niille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi, koska he uskoivat hänen nimeensä, |
Vertaa jaetta Kol. 2:9 UM:n muunnelmaan, jossa koitetaan myös vesittää Jeesuksen jumaluus:
Kol. 2:9 | Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, |
UM: sillä hänessä asuu jumalallisen ominaisuuden koko täyteys ruumiillisesti. |
Todistajien tekemät muutokset Raamatun teksteihin tukevat heidän omia näkemyksiään, ne näyttävät yksittäistapauksissa ehkä pieniltä, mutta ne yrittävät vesittää Jeesuksen arvon ja jumaluuden.
Jos todistajat lukisivat Raamattua, niin kuin siellä OIKEASTI lukee, he huomaisivat
ehkä virheen ajattelussaan.
Uuden maailman käännös ei ole alkukielien mukainen eikä siten luotettava.
Jeesus ei ole luotu, vaan syntynyt
Hepr. 1:5 | Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”; ja taas: ”Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani”? |
Koska todistajat väittävät Jeesuksen olevan ensimmäinen luotu, he lisäävät sanan muu allaoleviin kohtiin.
Kol. 1:16-17 | Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. |
Jehovan todistajien uuden maailman käännös kääntää kyseiset jakeet:
UM: sillä hänen välityksellään luotiin kaikki muu, mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvät ja näkymättömät, olkootpa ne valtaistuimia tai herrauksia tai hallituksia tai valtoja. Kaikki muu on luotu hänen välityksellään ja häntä varten. Hän on myös ennen kaikkea muuta, ja hänen välityksellään kaikki muu saatettiin olemaan, |
Alkukielisissä teksteissä ei ole sanaa muu, Jehovan todistajat ovat itse sen sinne lisänneet.
Elohim = Jumala on monikkomuoto hepreassa
Hepreankielinen elohim Vanhassa testamentissa tarkoittaa Jumalaa.
Se on monikkomuodossa, yksikkö on eloah.
Elohim-sana esiintyy satoja kertoja VT:ssa.
1. Moos. 1:1 | Alussa loi Jumala taivaan ja maan. |
1. Moos. 1:1 englanniksi ja hepreaksi
Elohim Raamatussa
Elohim (Bible Hub)
Jeesus = Jumalan Poika
Jehovan todistajat käyttävät Jeesuksesta nimeä Jumalan Poika, mutta kun tarkastellaan tarkemmin, mitä he sillä tarkoittavat, huomataankin eri merkitys.
Kuten yllä on jo kerrottu, todistajat väittävät Jeesuksen olevan luotu olento,
Jumalaa alempi, ei jumala eikä jumalallinen.
Todistajat rinnastavat Jeesuksen Aatamiin, ensimmäiseen ihmiseen.
Jumala loi Aatamin, mutta Aatami oli vain ihminen, joka kuoli.
JW: Miksi Jeesusta sanotaan Jumalan Pojaksi?
JW: Ensimmäistä Jumalan luomaa ihmistä, Aadamia, sanotaan ”Jumalan pojaksi”.
Raamattu opettaa, että myös Jeesus on Jumalan luoma, ja siksi häntäkin kutsutaan
”Jumalan Pojaksi”.
Luuk. 3:38 | tämä Enoksen, tämä Seetin, tämä Aadamin, tämä Jumalan. |
Jeesus on kuitenkin paljon enemmän kuin vain enkeli tai Aatamiin verrattava ihminen.
Jeesus on Jumalan Poika, Isä ja Poika ovat yhtä.
Jeesus on jumalallinen, jumala, mutta ei Jumala.
Jeesus otti ihmisen muodon ja tuli maan päälle pelastamaan ihmiset kuolemalla puolestamme.
Joh. 1:1, 14 | Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. |
Maria tuli raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta, joten Maria ei varsinaisesti ole
Jeesuksen äiti. Hän synnytti ihmisen muodon ottaneen Jeesuksen.
Luuk. 1:35 | Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. |
Juutalaiset odottavat Messiasta, Kristusta, Jumalan Poikaa, ei mitään pelastavaa enkeliä tai ihmistä vapahtamaan heidät.
Sen vuoksi juutalaiset vaativat Jeesukselle kuolemantuomiota, että Hän rinnasti itsensä Jumalaan sanomalla olevansa Jumalan Poika.
Matt. 26:63-65 | Mutta Jeesus oli vaiti. Niin ylimmäinen pappi sanoi hänelle: ”Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika”. Jeesus sanoi hänelle: ”Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” Silloin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Hän on pilkannut Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme? Katso, nyt kuulitte hänen pilkkaamisensa. |
Matt. 26:63 kreikaksi ja englanniksi
Juutalaisille Jumalan Poika tarkoittaa samaa kuin olla Jumalan kaltainen.
Matt. 14:33 | Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: ”Totisesti sinä olet Jumalan Poika”. |
Matt. 14:33 kreikaksi ja englanniksi
Raamatun auktoriteetti
Jehovan todistajat väittävät Raamatun olevan ylin ohjenuora, mutta silti
väittävät ”valaistuneilla” olevan ylimmän tiedon, Raamatun yläpuolella.
Todistajien mukaan Raamattua voivat ymmärtää vain Vartiotorniseura ja sen ”valaistuneet” ja Charles Taze Russellin
Raamatuntutkielmia lukemalla pääsee ”valoon” toisin kuin Raamattua lukemalla.
Onko Raamatuntutkielmia tärkeämpi kirja kuin Raamattu?
Vaikka todistajat ovat vuosien saatossa muutelleet oppiaan, he eivät näe siinä
ristiriitaa, vaan selittävät sen olevan ”valon kirkastumista”.
Eikö Charles Taze Russell ollutkaan oikeassa?
Voiko Raamattua ymmärtää ilman Vartiotorniseuraa?
Mistä tiedät Jumalan tahdon?
Vartiotornista?
Vai Raamatusta?
Mistä tulee pelastus?
Miten pääsee taivaaseen?
Lain noudattamisella ja Jumalan jäljittelemisellä ei ansaita pelastusta.
Pelastus ei ole ihmisvoimin saavutettavissa, koska me kaikki teemme syntiä.
Riippuuko pelastus johonkin uskontoon, lahkoon tai järjestöön kuulumisesta?
Voitko pelastua ilman, että kuulut järjestöön?
Onko pelastusta Vartiotorniseuran ulkopuolella?
Room. 3:23 | Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla |
Jaak. 2:10 | Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. |
Pelastus tulee ainoastaan armosta uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja Hänen syntien sovittamiseensa ristinkuolemalla.
Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että pelastumisen edellytys olisi muu kuin uskominen Jeesuksen sovitustyöhön syntiemme sovittajana.
Järjestöön kuuluminen ei pelasta ketään!
Mikään uskonto yksinään ei pelasta ketään.
Ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa, omakohtainen usko Vapahtajaan, Jumalan Poikaan.
Järjestöön kuulumattomuus ei vie pelastusta, jos uskoo Jeesukseen.
Gal. 2:21 | En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. |
Room. 11:6 | Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. |
Ap.t. 15:11 | Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin.” |
Room. 10:9-10 | Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. |
Gal. 5:19-20 (osa) | Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: eriseurat, lahkot |
Nousiko Jeesus kuolleista vain henkiolentona vai ruumiillisesti?
Jehovan todistajat väittävät Jeesuksen nousseen kuolleista henkiolentona eikä ruumiillisesti.
Joh. 2:19-22 | Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä”. Niin juutalaiset sanoivat: ”Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?” Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä. Kun hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän sanonut; ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut. |
Hengellä ei ole lihaa eikä luita, mutta Jeesuksella oli noustuaan kuolleista.
Luuk. 24:39-43 | 39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan.” 40 Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. 41 Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: ”Onko teillä täällä jotakin syötävää?” 42 Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa. 43 Ja hän otti ja söi heidän nähtensä. |
Olemmeko Jumalan orjia?
Todistajat kutsuvat itseään Jumalan orjiksi, kuten jakeessa 1. Tess. 1:9.
UM: Sillä he itse kertovat jatkuvasti, millä tavalla me ensin tulimme teidän keskuuteenne ja kuinka te käännyitte epäjumalistanne Jumalan puoleen palvelemaan elävän ja tosi Jumalan orjina |
Oikeasti kyseisessä jakeessa ei puhuta orjuudesta mitään!
1. Tess. 1:9 | Sillä itse he kertovat meistä, millainen meidän tulomme teidän tykönne oli ja kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa |
Eikä myöskään
kreikankielisessä jakeessa.
Gal. 4:7 | Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta. |
Gal. 5:1 | Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. |
Kuoliko Jeesus ristillä?
Todistajat väittävät, ettei Jeesus kuollut ristillä vaan paalussa.
Se ei ole pelastuskysymys, kuoliko Jeesus ristillä vai paalussa, mutta todistaa kuinka
Jehovan todistajat kääntävät Raamatun sanomaa.
Kreikaksi käytetään sanaa stauros.
Stauros on englanniksi an upright stake, hence a cross (the Rom. instrument of crucifixion) eli risti.
Kol. 1:14-20 | 14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, 15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. 16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. |
Jehovan todistajien suhtautuminen kristittyihin
Todistajat väittävät kristittyjen olevan antikristuksia:
Miten antikristukset voi tunnistaa?
He edistävät vääriä käsityksiä Jeesuksesta.
Esimerkiksi ne, jotka opettavat kolminaisuusoppia tai väittävät, että Jeesus on Kaikkivaltias Jumala.
JW: Kuka on antikristus?
JW: Uskovatko Jehovan todistajat, että heillä on ainoa oikea uskonto?
Room. 10:1-3 | Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, |
Lue myös:
Jeesus on Jumalan Poika
Pyhä Henki
Onko Vartiotorniseura Jumalan kanava?
Jeesuksen jumaluus
Onko Jeesus arkkienkeli Mikael vai Jumala?
Janne Saarela: Jehovan todistajien Uuden maailman käännös
Älä epäile tai kyseenalaista! Jehovan todistajien piirikonventti 2012
Keitä Jehovan todistajat ovat ja mihin he uskovat?
Jehovan todistajat Raamatun valossa
Jehovan todistajien oppi ja toimintatavat
Pasi Turunen: Jehovan todistajat Raamatun valossa